Back to Top

Aikidon taustaa

Aikidon perustaja, O-sensei Morihei Ueshiba

 

MITÄ ON AIKIDO?

 

Aikido eli 'harmonisen voiman tie' on moderni budolaji, jonka perusti japanilainen Morihei Ueshiba (1883-1969) 1930-luvulla lukuisten opiskelemiensa taistelutaitojen pohjalta.

Lapsuudessaan Morihei Ueshiba harjoitteli paljon sumopainia ja muuta urheilua. Nuoruudessaan hän harjoitteli mm. useita eri jujutsun ja kenjutsun tyylisuuntia. Eniten aikido on saanut vaikutteita Daito-ryu ju-jutsusta, jota Ueshiba harjoitteli intensiivisesti suurmestari Sokaku Takedan johdolla 1910-luvulla. Takeda oli erittäin tunnettu taistelija ja budo-opettaja Japanissa, ja hänen oppiinsa oli vaikea päästä. Hänen opettamansa tyyli oli luonteeltaan varsin fyysistä ja väkivaltaista. Tekniikoiden päämääränä oli vastustajan eliminoiminen. Ueshiba saavutti lajissa opettajan arvon.

Ueshiban aikidoon liittämät harmoniset ideat väkivallattomuudesta, avoimuudesta ja yhteistoiminnallisuudesta tulevat ainakin jossain määrin Omoto-Kyo-shintolaisuudesta, jota Ueshiba harjoitti Omoto-kyon johtohahmon, Onisaburo Deguchin, johdolla vuodesta 1918. Jo lapsena Ueshiba oli uskonnollinen henkilö, ja hän etsi henkistä voimaa mm. shingon- ja zen-buddhalaisuudesta. Aikidoon ei kuitenkaan liity mitään uskonnollisia ideoita. Lajin filosofia ja periaatteet avautuvat vähitellen fyysisen harjoittelun kautta.

Morihei Ueshiba eli O-sensei (suuri opettaja) alkoi kehittää omaa lajiaan monien vaiheiden jälkeen 1920-luvulla. Aluksi hän kutsui lajiaan Daito-ryu aiki-jujutsuksi. Laji muutti muotoaan pehmeään suuntaan ja nimikin muuttui aiki-bujutsuksi. Ueshiban opettama taistelutaito tuli yhä tunnetummaksi ja mm. judon perustaja Jigoro Kano sekä Japanin prinssi Shimazu ja keisari Hirohito kiinnostuivat lajista. Ueshiba avasi ensimmäisen harjoitussalinsa eli dojonsa Tokioon vuonna 1927. Laji sai virallisesti nimen 'aikido' vasta vuonna 1942. Ueshiban Kobukai-dojo sai nimekseen Aikikai vuonna 1948. Tokion Aikikai Hombu Dojo on edelleen aikidon kansainvälinen päämaja. O-sensein kuoleman jälkeen vuonna 1969 Hombu Dojon johtoon siirtyi hänen poikansa Kisshomaru Ueshiba. Nykyinen Doshu (tien jatkaja) on Kisshomaru Ueshiban poika Moriteru Ueshiba, josta tuli Aikikain johtaja isänsä kuoltua vuonna 1999. Aikido alkoi levitä Japanin ulkopuolelle heti toisen maailmansodan jälkeen. Nykyään aikidoa harjoitellaan kaikkialla maailmassa. Japanin jälkeen Ranskalla on pisimmät aikidoperinteet maailmassa. Suomeen laji tuli vuonna 1970. Suomen Aikidoliitto ry. (SAL) perustettiin samana vuonna. Maailmanlaajuisena kattojärjestönä toimii International Aikido Federation (IAF) Tokiossa.

Aikidossa pyritään liikkeiden puhtauteen ja rentouteen. Tekniikoissa vuorottelevat ympyräliike ja suorat leikkaukset sekä pehmeät vastaanotot ja terävät kiihdytykset. Liikkeen voima lähtee vartalon keskustasta, lantion seudulta. Aikidossa pyritään käyttämään hyväksi hyökkääjän omaa voimaa ja viemään tältä hyökkäyshalu. Tekniikat pyritään tekemään pehmeästi, hyökkääjää eli ukea vahingoittamatta. Liikkeen suorittajalla eli torilla on kuitenkin koko ajan mahdollisuus kontrolloida vastustajaa, lyödä tätä tai hajottaa nivel. Pehmeyden taustalla on siis toimiva taistelulaji. Aikido on kuitenkin ainoastaan itsepuolustusta; tekniikan puhdas suorittaminen edellyttää aina vastustajan hyökkäystä, sillä aikidoka ei koskaan aloita hyökkäystä. Aikidon säännöllinen harjoittelu kehittää mm. vartalon liikkuvuutta ja notkeutta sekä koordinaatio- ja keskittymiskykyä.

Aikidossa ei ole kilpailutoimintaa, koska kilpailu ei sopisi lajin luonteeseen, ja se olisi tekniset seikat huomioon ottaen jokseenkin mahdotonta. Aikidoa harjoitellaan enimmäkseen paljain käsin mutta lajiin kuuluvat myös bokken (puumiekka), jo (keppi) ja tanto (puukko). Aseiden harjoittelun määrä suhteessa aseettomaan harjoitteluun on tyyli- ja seurakohtaista. Aikidoa harjoitellaan lähes yksinomaan parin kanssa. Vastustajia on yleensä yksi, mutta myöhemmin voidaan tekniikoita soveltaa myös useaa hyökkääjää vastaan. Hyökkäysmuotoja on aikidossa lukuisia: erilaisia yhden- ja kahdenkäden tartuntaotteita (dori), kämmensyrjäiskuja (uchi), nyrkkilyöntejä (tsuki) ja näiden yhdistelmiä. Potkuja (geri) harjoitellaan aikidossa varsin vähän, mutta tekniikat ovat sovellettavissa myös potkuhyökkäyksiä vastaan. Harjoitusmuotoja on kolme: tachiwaza, jossa sekä hyökkääjä että puolustaja ovat seisaaltaan, suwariwaza, jossa harjoittelu tapahtuu polviltaan, sekä hanmihandachiwaza, jossa hyökkääjä on pystyasennossa ja puolustaja polvillaan. Aluksi tärkeintä ovat oikeanlaisten asentojen (hanmi), kaatumistekniikoiden (ukemi), väistöjen, suuntien ja vartalon rentouden opetteleminen.

Aikidossa käytetään valkoista harjoituspukua eli keiko-gia. Yleensä käytetään riisikudottua judopukua tai nimenomaan aikidoa varten suunniteltua pukua, mutta myös karate- tai ju-jutsupuku on mahdollinen. Värillisiä vöitä ei yleensä käytetä vaan ainoat vyönvärit ovat valkoinen ja musta (sekä mahdollisesti ruskea). Edistynyt harjoittelija (Suomessa 3. kyusta lähtien) saa käyttää tummaa housuhametta eli hakamaa keiko-gin housujen päällä, sekä halutessaan ruskeaa vyötä valkoisen sijaan (ruskean vyön käyttö on kuitenkin harvinaista). Ensimmäinen vyöarvo on (Suomessa) 6. kyu, jonka voi suorittaa aikaisintaan kaksi kuukautta harjoittelun aloittamisen jälkeen. Kyu- eli oppilasarvot jatkuvat kuudennesta ensimmäiseen kyuhun, jonka jälkeen alkavat dan- eli opettaja-arvot (mustat vyöt). Alin dan-arvo on siis 1. dan. Suomen korkein vyöarvo aikidossa on 6. dan, joka myönnettiin ensimmäisenä Juhani Laisille. Alle 13-vuotiaat suorittavat juniorivyöarvoja, joiden merkiksi vyöhön kiinnitetään värillisiä natsoja. Aikidoa voivat harjoitella kaikenikäiset ja kaikenkuntoiset naiset ja miehet. Junioreille (alle 13 v.) ja aikuisille ja nuorille järjestetään kuitenkin erilliset harjoitukset, eikä kaikissa seuroissa ole junioritoimintaa. Toiminnallisesti leirit ovat olennainen osa aikidon harjoittelua, koska lajissa ei ole kilpailutoimintaa. Leireille osallistuminen on tärkeää niin henkilökohtaisen lajissa edistymisen kuin eri seurojen ja maiden välisen yhteistyönkin kannalta; leireille osallistuminen kannattaakin aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Mitään yläikärajaa aikidon harjoittelulle ei ole, ja dojolla kaikki harjoittelevat omaehtoisesti omien kykyjensä mukaan.

Tervetuloa aikidon pariin!

 

Mari Wiklund (5. dan, shidoin)

 

Lähdekirjallisuus:

Silenius, Petteri (1991) Aikido - harmonisen voiman tie. WSOY, Helsinki.